Äitienpäivän kunniamerkin saanut Merja Rukko on todellinen leijonaemo - Suomen Rahapaja
15.04.2019

Äitienpäivän kunniamerkin saanut Merja Rukko on todellinen leijonaemo

Etusivu / Juhla- ja erikoisrahat / Tarinoita juhlarahoista / Äitienpäivän kunniamerkin saanut Merja Rukko on todellinen leijonaemo

Merja Rukko on tavallinen, perheellinen nainen, jolla on kolme lasta. Rukko työskentelee rakentamisen ja projektinjohdon konsulttitoimistossa vaativassa asiantuntijaroolissa ja on mukana järjestötoiminnassa. Elämänsä haastavimman uran hän on kuitenkin tehnyt äitinä.

 

Rukko on yksi 30:stä äidistä, joka sai vuonna 2018 Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan kunniamerkin. Se on tunnustus kasvatustyöstä sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden edistämisestä. Rukolle kunniamerkkiä ehdotti hänen oma tyttärensä sekä Leijonaemot ry, joka tarjoaa erityislasten vanhemmille vertaistukea.

Rukko päätyi Leijonaemojen toimintaan omien kokemustensa ajamana, kun hänen esikoisensa Anna sairastui 11-vuotiaana syöpään. Elinaikaa luvattiin kaksi kuukautta.

”Sain usein kuulla lohdutukseksi, että 80 % lapsena syöpään sairastuneista paranee. Se ei ole mikään lohdutus vanhemmalle, jonka lapsi on sairastunut: lapsi ei parane 80 %:sti vaan nolla- tai sataprosenttisesti, eikä etukäteen voi tietää, kumpaan osuuteen oma lapsi kuuluu. Eihän kukaan meistä halua pelata venäläistä rulettiakaan, vaikka todennäköisyydet ovat samaa luokkaa”, Rukko toteaa.

Kontrollin tunne löytyi järjestötoiminnasta

Kuluneiden lohdutusfraasien sijaan Rukko löysi itselleen selviytymistavan liikkessä pysymisestä.

”Olin Annan sairaala-aikoina mukana lapsisyöpäpotilaiden vanhempien yhdistyksessä, Kympin Lapsissa. Kun olimme Annan kanssa kotona, tein puolipäiväisesti vapaaehtoistyötä Kulttuurikameleontit ry:n keräystehtävissä – en voinut olla töissä, ja jotakin tekemistä oli oltava. Toiminta antoi myös osaltaan tunteen siitä, että edes joku asia on täysin omassa hallinassani.”

Vaikka muut järjestötehtävät ovat jääneet, Leijonaemoissa Rukko toimii edelleen paitsi puheenjohtajana myös Espoon vertaistukiryhmän vetäjänä.

”Kun pahin sairaalavaihe oli ohi ja syöpä selätetty, minulle oli henkisesti liian raskasta olla pelkästään syöpälasten toiminnassa mukana. Joka kerta, kun kuulin uuden tarinan, repesivät myös omat haavani uudestaan auki. Leijonaemoissa erityislasten ja perheiden haasteiden kirjo on paljon laajempi. Niin kauan, kun toiminta antaa enemmän kuin ottaa, olen mukana.”

”Tukea voi saada ja antaa monella tapaa. Harvaa todellisuudessa lohduttavat lausahdukset kuten ’Kyllä se siitä’ tai ’Aika parantaa haavat’. Sen sijaan todellista apua voi olla siitä, että joku miettii ja auttaa muun perheen ruokkimisessa kriisin ollessa syvimillään. Jokaisella meillä on myös oma tapamme suhtautua suruun ja vaikeuksiin, eikä yksikään niistä ole toista parempi tai oikeampi”, Rukko kertoo.

 

 

 

Lapsen syöpä toi perspektiiviä

Kun oma lapsi sairastuu vakavaan sairauteen, muuttuu väkisinkin suhtautuminen elämän vastoinkäymisiin – niihinkin, jotka aiemmin tuntuivat isoilta.

Rukon nuorimmalla, nyt 11-vuotiaalla lapsella, on todettu perinnöllinen verkkokalvon rappeuma. Se on etenevä silmäsairaus, joka lopulta johtaa sokeutumiseen. Näkövammaa Rukko ei kuitenkaan laske oikein edes haasteeksi. ”Ajattelen, että meillä näkövamma on ominaisuus siinä missä hiusten värikin. Sitä paitsi, näkövammaan ei kuole, sen kanssa voi elää onnellisen elämän.”

Elämän haurauden ja uudenlaisen perspektiivin oppiminen oman lapsen syövän myötä on muuttanut muullakin tapaa Rukon ajatusmaailmaa. Omaa menestyvää yritystäkin pyörittänyt nainen on tehnyt tietoisen päätöksen asettaa omat lähimmäisensä, ydinperheen, kaikkein tärkeimmälle sijalle.

”Lapsille tekemäni lupaukset ovat nykyään ne, joista joustan aivan viimeisenä. Jos olen luvannut lapselle lähteä elokuviin, niin sinne myös lähdetään. Jos taas olen kertonut, että tulen viideltä kotiin, niin silloin myös todella tulen viideltä kotiin. Syöpä ja taistelu elämästä opetti, että kahden viikon päästä oleva ’sitten kun’ ei olekaan mikään itsestäänselvyys.”

Unohtumattomia äitienpäiviä

Kuva: Merja Rukko

Kun Rukolta kysyy, mitkä ovat hänen mieleenpainuvimmat muistonsa äitienpäivältä, saa vastaukseksi kirjavan kattauksen niin positiivisessa mielessä unohtumattomia päiviä, kuin myös niitä kuoleman ja menettämisen pelon täyttämiä päiviä.

”Ensimmäisenä mieleen tulee toki se aivan ensimmäinen äitienpäivä – esikoiseni syntyi keväällä juuri ennen äitienpäivää, ja ensimmäinen äitienpäivä äitinä vaati totuttelua ajatukseen vanhemmuudesta. Pohdin silloin kovasti sitä, millainen minun pitäisi olla, tai kuuluisiko minun olla jotenkin suuresti muuttunut äitiyden myötä.”

Kun Anna-tytär oli sairastunut, sai äitienpäivä täysin erilaisen merkityksen.
”Painin mielessäni sen ajatuksen kanssa, että onko tämä nyt viimeinen äitienpäiväni niin, että kaikki lapset ovat elossa. Tuntui, että siitä tulisi tehdä jotenkin ylivertainen, erityinen.”

Lopuksi Rukko muistelee viime vuoden äitienpäivää. Tasavallan presidentin luovuttama kunniamerkki lämmittää sydäntä. ”Mukaan tilaisuuteen sai ottaa kaksi henkilöä, ja kysyin heti lapsiltani, haluavatko he tulla. Anna, jonka aloitteesta ylipäätään kunniamerkin sain, tuli tietysti. Oli ihanaa, että myös vanhempi pojistani lähti innolla mukaamme.”

 

Puuttuuko äitienpäivälahja vielä? Katso Suomen Rahapajan lahjaideat täältä!